Vuosi 2023



Teimme kulttuurimatkan Helsinkiin. Kävimme kirjamessuilla, ruoka/viini messuilla, oopperassa ja Espoon Emma museossa. Kirjamessuilla oli todella paljon nähtävää ja siellä mm. presidenttiehdokkaat kertoivat omista kirjallisista suosikeistaan. Opperaesitys oli vaikuttava. Museo Emmassa oli hieno Kyösti Kakkosen keramiikka -ja lasitaiteen kokoelmanäyttely.
Paljon näimme ja koimme lyhyessä ajassa ja omaa aikaakin jäi sopivasti. Matkajärjestelyt onnistuivat hyvin.

JoSSon äijiä patikoimassa Elovaarassa Hammaslahdessa. Hienoja ja monipuolisia polkuja.



Keskiviikkona 13.9. retkeiltiin Ilomantsin Möhköön. Menomatkalla kuultiin talvisodan tapahtumista. Lounasta nautittiin Mantan Majatalossa eli Möhkön entisellä koululla ja kuultiin mainioita muisteluksia Möhkön opettajista. Möhkön Ruukkimuseossa tutustuttiin kolmeen näyttelykokonaisuuteen. Yksi ja toinen totesi pois lähtiessä, että tännehän täytyy tulla uudestaan ihan ”ajan kanssa”.

Uusien jäsenten lounas -ja keskustelutilaisuus 7.9. OAJ:n toimistolla. Puheenjohtaja Marja
Paavonkallio kertoi yhdistyksen toiminnasta. Kuulimme myös jäsenten ehdotuksia toimintamme kehittämiseksi.



JoSSon senioriopettajat tekivät matkan Ahvenanmaalle. Autolautta M/S Glory vei meidät Turusta Marianhaminaan. Siellä oli vastassa erinomainen opas Riitta-Liisa Erikson, joka esitteli kaupungin nähtävyyksiä ja historiaa. Seuraavana päivänä lähdimme oppaan kanssa saarikierrokselle. Tutustuimme mm. Eckerön posti- ja tullitaloon, Kastelholman linnaan, Jan Karlgårdenin Ulkoilmamuseoon ja Bomarsundin linnan raunioihin. Yövyimme kaksi yötä Marianhaminassa ja yhden yön Brändössä. Kuljimme saaristoa pitkin Fiskarsiin, jossa oppaamme Matti Piiroinen kertoili elävästi alueen historiasta ja kiertelimme tutustumassa alueen butiikkeihin ja kahviloihin. Meillä oli mukava matkaporukka. Reissu oli hyvin järjestetty, ruoka hyvää ja luonto kukkeimmillaan.


JoSSon kevätjuhla pidettiin Maatilamatkailu Hirvosella Pyhäselässä. Laulaja, runonlausuja Tellervo Paavilainen esitti tunnelmallisia, keväisijä kappaleita. Lauloimme pari yhteislaulua, söimme hyvän aterian ja juttua riitti. Mukava yhteistapaaminen kesän kynnyksellä.



JoSSo teki matkan Jyväskylään 6.-7.5. Katsoimme musikaalin Suruttomat, joka oli täynnä tunteita, iloa ja riemua sekä vastakkainasettelua.
Tutustuimme erinomaisen oppaan Asta Häkkisen johdolla kuuluisaan Seminaarimäen kampukseen, jossa on lukuisia Alvar Aallon suunnittelimia rakennuksia, jotka perustuvat amerikkalaiselle campus-ajatukselle.
Kirjailija, valokuvaaja ja tohtori Jussi Jäppinen kertoi arkkitehti Wivi Lönnin värikkäästä elämästä ja arkkitehtuurista. Lisäksi näyttelijä Tarja Matilainen kertoi elävästi Wivi Lönnin elämästä ja ajatuksista monologissaan Valoa!
Matka oli kokonaisuudessaan monipuolinen ja antoisa.

Palvelujohtaja Jenni Halonen Siun sotesta kertoi ikäihmisille suunnatuista palveluista kuten asumiseen, hoitoon ja hoivaan liittyvistä palveluista. Pyritään motivoimaan ihmisiä ottamaan vastuuta omasta hyvivoinnistaan, toimintakyvystään ja terveydestään. Uutta tekniikkaa pyritään myös hyödyntämään mm. lääkeannostelurobottien ja kuvapuhelimien avulla. 14.2.2023

Joen Severi järjesti digiohjausta älypuhelimen käytöstä. Yllättävää miten paljon nykyaikaisessa puhelimessa on käyttömahdollisuuksia.
Vuosi 2022

Joensuun seudun senioriopettajat kävivät teatterissa katsomassa näytelmän 39 askelta. Sen jälkeen söimme maittavan jouluaterian Teatteriravintolassa mukavan seurustelun ohessa.

Vierailu Pohjois-Karjalan maakuntaliitossa Pielisjoen linnassa. Maakuntajohtaja Markus Hirvonen kertoi maakuntamme tulevaisuudesta. Hänellä oli hyvin valaiseva esitys – yllättävän paljon positiivista kehitystä mutta myös uhkia. Tavoitteena on tehdä Pohjois-Karjalasta entistä parempi paikka asua, opiskella ja elää.

JoSSon matka Kuopion kaupunginteatteriin katsomaan suurmusikaalia Huomenna minä lähden. Riipaisevan kaunis tarina, upeat näyttelijät, svengaava musiikki ja hienot lavasteet.


Uusien jäsenten lounas -ja keskustelutilaisuus 7.9. Taitokorttelin Taitogalleriassa. Puheenjohtaja Marja Paavonkallio kertoi yhdistyksen toiminnasta. Kuulimme myös jäsenten vinkkejä toimintamme kehittämiseksi.


JoSSSon kevätjuhla vietettiin Timitran linnassa Lieksassa. Talon isäntä Franz Betcke kertoi linnan vaihekkaasta historiasta ja esitteli tarjotut ruuat, jotka olivat todella maukkaita ja niissä oli käytetty paljon paikallisia raaka-aineita. Juuti Tikka soitti pianoa ja haitaria sekä säesti yhteislauluja. Oli ilo kokoontua juttelemaan ja syömään miellyttävässä paikassa Koronatauon jälkeen.


Josson äijät Linnunsuon kosteikolla 24.5. Havainnoitiin mm. ruokokerttunen, töyhtöhyyppä, naurulokkeja, punasotka. Käki kukkui.


Matkailuopas Leena Pelkonen esitteli ansiokkaasti kävelykierroksella kaupungin nähtävyyksiä. Erityisesti kohteena oli Penttilänrannan taide.

OSJ:n teemavuoden ”Lisää liikettä” merkeissä kokeiltiin 9.2. tanssillista jumppaa Lavista. Hauskaa oli ja lämmin tuli!
Vuosi 2021







Vuosi 2020







Vuosi 2019





Vuosi 2018





